minä ja salukitIMG_3469

Asun Keski-Suomessa maaseudun rauhassa perheeni kanssa. Perheeni sisältää ihmisjäsenten lisäksi neljä salukia ja kaksi kissaa.

Kennelnimi ”Rudan” rekisteröitiin vuonna 2003. Nimi tulee suoraan rakkaan edesmenneen groenendaelini kutsumanimestä Ruda. Ruda-belgini oli virallisesti Midnattens Hot Beauty. On hauskaa sattumaa, että liettuan kielessä sanaa ”ruda” käytetään soopeleiden, fawnien yms. koirien väristä. Ensimmäisen kasvattamani pentueen emähän Tosca oli väriltään fawn. Aikoinaan belgiäni nimetessäni tai kennenlnimenä miettiessäni en tiennyt sanan tarkoittavan mitään.
Koirahistoria minulla on alkanut jo ennen kennelnimen hankkimista. Koirat ovat aina olleet lähellä sydäntäni ja onnekseni olenkin elänyt jo lapsuuteni koirien kanssa. Ensimmäinen saluki ( Int Ch Aziz Azal ) tuli lapsuudenkotiini vuonna 1988, ja sillä tiellä auttamattomasti ollaan…Salukit ovat vallanneet sydämeni ja sohvat.

Ensimmäinen kasvattamani pentue syntyi toukokuussa 2008. Toinen pentue syntyi kesäkuussa 2013.  ja viimeisin pentue syntyi keväällä 2016. Pentueita ei siis tule usein ja nämä harvat pentueet ovat tarkkaan harkittuja. Olen aiemmin harrastanut monipuolisemmin koirieni kanssa, mutta nykyään tulee käytyä vain harvakseltaan maastojuoksukokeissa ja näyttelyissä. Jokapäiväinen elämä jaetaan tietysti koirien kanssa ja ne ovat mukana talvisilla kalastureissulla jäällä, syksyisillä marjastusreissuilla ja kesäisillä veneretkillä ja grillin ääressä iltaa istuttaessa. Aloitin vuoden 2016 Suomen Salukikerhon jalostustoimikunnan jäsenenä.
Yhteystiedot:

Kirsi Hyvärinen

kirsiAhyvarinen   (  a   t  )  live. com

kirsi.rudan   ( a     t  )  gmail. com

puh. +358 40 591 6297

Keihärinkoski, Viitasaari

pennun_tassuWP_yhteystiedoin

© 2023 Rudan Salukit